Minulla oli musta aukko

Lukeminen kannattaa aina.

Minulla oli musta aukko

ViestiKirjoittaja Vieras » 23.11.2017 10:45

Vaan eipä ole enää.
Suorastaan nolottaa, kun en tiennyt mitään Baijerin herttuattaresta, Itävallan keisarinnasta, Unkarin kuningattaresta Elisabethista eli Sisistä. Häntä kutsutaan myös Sissiksi elokuvan mukaan, joka hänen elämästään tehtiin tuon nimisenä.
Olin eräässä syyskokouksessa viime viikolla ja siellä näytettiin isolta kankaalta kuvia syksyn Itävallan matkalta jossa osa porukasta oli käynyt. Kuvissa näkyi kaunis pieni kappeli korkealla Alpeilla, sitä sanottiin Sissin kappeliksi. Siitähän minä kiinnostuin, kun en tuosta mitään tiennyt.
Kuulin "ihanasta" elokuvasta ja vissiin televiosarjastakin. Olin aivan ulalla.
En ole paljonkaan käynyt elokuvissa, en vain pidä niistä. Lukeminen on minun lajini, mielestäni kirjoista tehdyt elokuvat ovat järjestään pettymys. Ei niinkään tiivistämisen takia, vaan koska eri kohtauksista ja asioista on lukiessa muodostunut omanlainen miljöö ym. joka sitten kuvassa on ihan erilainen. Olin alle kymmenvuotias ja osasin Seitsemän Veljestä lähes ulkoa, kun sitten näin surkean elokuvan tekeleen aiheesta se oli valtava pettymys.
Mieskin tiesi tuosta Sisistä, oli myös nähnyt elokuvan. Kertoi että aikoinaan kun se tuli Suomeen 1950 luvun lopulla monet menivät sitä katsomaan sisseistä kertovanana sotaelokuvana.(Hän kuulemma tiesi oikean laidan, sanoi olleensa lukutaitoinen.)
Kun vielä ystävieni keskuudessa tein kevyen gallupin ja huomasin mikä aukko minulla on, hain kirjastosta kirjan jonka eilen illalla aloitin, tämän keisarinnan elämäkerran.
Tietenkin silloin kun tulin tuosta kokouksesta kotiin perehdyin Googlen avulla hänen persoonaansa, ja opin paljon. Mutta tästä kirjasta sitten luen lisää.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Entä mitä tiedätte Sisistä? Oletteko nähneet elokuvan ym?
Vieras
 

Re: Minulla oli musta aukko

ViestiKirjoittaja Saunu » 23.02.2018 07:31

Taas tuli jokin hämminki.
Tuon mustan aukon hämmingin kokija oli Saunu, jonka käyttäjänimi syystä eli toisesta jäi pimentoon.
Terveisin se sama Saunu :?:


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 23.02.2018 07:31
Saunu
 
Viestit: 19
Liittynyt: 21.11.2017 16:44



Paluu Luetut ja lukemattomat kirjat




Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

cron